Purjehduskausi on avattu ja s/y Rauha siirretty telakalta omalle laituripaikalleen. Vaikka itsellänikin on kokemusta purjehduksesta, on kevään ensimmäinen reissu aina kuin ensimmäinen kerta merellä. Siirtopurjehduksella keli oli mitä upein. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, tuuli oli sopivan leppoisa ja uusi pelastautumispuku (josta kerron vielä myöhemmin lisää) piti alkukesän vilpoisesta merestä hohkaavan kylmyyden loitolla.
Talven aikana ehtii jo unohtaa sen, miltä tuntuu istua ohjaamassa venettä, kun purjehtii juuri sopivassa kulmassa tuleen nähden ja jokainen rivakampi tuulenpuuska nappaa kiinni purjeisiin nostaen nopeutta ja kallistuskulmaa niin, että luonnon voiman tuntee koko kropassa. Itse pidän purjehduksesta juuri sen vauhdintunteen takia. Kaikkein parasta on se, että vauhdin tunnetta ei ole luomassa moottori, vaan luonto itse.
Tänä vuonna Rauha on saanut uuden rullapurjeen ja puominkannattimen. Rullapurjeet olivat minulle käsitteenä tuttuja ennestään, mutta nyt sain olla ensimmäistä kertaa laittamassa purjetta paikoilleen. Rullalaite oli asennettu veneeseen telakalla ja olin ajatellut, että myös purjeen paikoilleen laittaminen vaatii jonkinlaisia supervoimia tai poppakonsteja, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna on aivan loogista, että rullapurje nostetaan ylös aikalailla samalla tavalla kuin tavallinenkin purje ja laskemisen sijaan purje käytön jälkeen nimensä mukaisesti rullataan odottamaan seuraavaa käyttöä. Puominkannatin taas oli minulle jopa käsitteenä vieras ja minun on pakko myöntää, että vaikka sen toimintaa ja tarkoitusta on minulle useamman kerran yritetty selittää, olen ymmärtänyt siitä käytännössä vain sen, että se helpottaa purjehdusta ja vähentää muistettavien asioiden määrä isopurjetta nostaessa ja laskiessa, kun aiemmin puomia kannatellutta vaijeria ei tarvitse irrotella ja kiinnitellä.
Tällä viikolla Rauha on päässyt tositoimiin kesän ensimmäisen purjehduskurssin merkeissä ja tuulinen sekä kirpsakka kesäkeli on tuonut oman lisänsä aloittelevien purjehtijoiden harjoitteluun. Itse olen tämän vilpoisen viikon pysytellyt tiukasti mantereella ja yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon niitä työpöydän ääreen sitovia työtehtäviä, jotta kesäkelien lämmetessä voisi hyvällä omallatunnolla taas lähteä ”kentälle”.
-Maakrapu Jenna-